Takaisin
Lomakkeet
Lomakkeet on allekirjoitettava henkilökohtaisesti. Siksi niitä ei voi lähettää Potilasvakuutuskeskukseen sähköisesti.
Vahinkoilmoitukset
Vahinkoilmoituslomake 1.5.1999 tai sen jälkeen sattuneita vahinkoja varten
Ennen vahinkoilmoituksen täyttämistä tutustu esitteeseen
Ennen 1.5.1999 sattuneita vahinkoja varten on oma lomakkeensa, jonka voit tulostaa tästä. Tätä lomaketta ei voi täyttää sähköisesti.
Korvaushakemuslomake täytetään ja palautetaan vasta kun Potilasvakuutuskeskus on antanut myönteisen korvauspäätöksen.
Muut lomakkeet
Työnantaja, jolta Potilasvakuutuskeskus on pyytänyt selvityksen aiheutuneen ansionmenetyksen suuruudesta, voi antaa selvityksen täyttämällä alla olevan lomakkeen.
Mikäli haluat valtuuttaa jonkun toisen hoitamaan potilasvahinkoasiaasi puolestasi, voit liittää vahinkoilmoitukseesi tai myöhemmin toimittaa Potilasvakuutuskeskukselle tämän valtakirjan allekirjoitettuna. Mikäli olet täyttänyt vahinkoilmoituksessa olevan valtuutus-kohdan, ei tätä lomaketta tarvitse täyttää. Valtuutuksen päättymisestä on aina ilmoitettava kirjallisesti Potilasvakuutuskeskukselle.
Mikäli potilas on kuollut, kuolinpesän osakkaat voivat valtuuttaa yhden henkilön hoitamaan potilasvahinkoasiaa ja nostamaan korvaukset.
Esitteet
Huom! Mikäli Pdf-tiedosto ei aukea, syynä on todennäköisimmin Reader-ohjelman vanha versio. Voit ladata uusimman version tästä linkistä:

Jos tiedosto ei aukea Reader-päivityksen jälkeenkään, ota
yhteys
.
Mikäli käytössäsi on Internet Explorer - selainohjelma, voit korjata ongelman tämän
ohjeen
avulla.
Sivun alkuun
Päivitetty 12.9.2011 10:05
Viimeksi muokattu: 12.9.2011 10:05:03
Tulostettu: 05.02.2012 13:38